maanantai 17. kesäkuuta 2024

Wiksbergin Taidevintti on avattu!

Wiksbergin Taidevintti on vihdoin valmis! 


Taidevintin ja ensimmäisen taidenäyttelyn avajaiset olivat kutsuvierastilaisuutena 6.6.24. 

 Avajaispuheen piti yhdistyksen puheenjohtaja Ilppo Aaltonen. Vieressä tiedottaja Arja  Kanerva.                    Kuva: Outi Rämö                                                   


                                    Fanni ja Ruusu Ampuja soittivat viulua. Kuva: Outi Rämö


     Avajaisyleisöä. Kuva: Outi Rämö

Paikalla oli Wiksbergin kartanon viljelypalstat ry:n tukijoita, joiden työpanoksella ja taloudellisella avustuksella on ollut suuri merkitys rakennusta kunnostettaessa. Talkootyöllä on ollut kuitenkin suurin osuus siinä, että Taidevintti saatiin nyt kuntoon ja näyttely avattua. Etenkin talkoovastaava Heikki Tanski sekä Asko Vuorinen ovat tehneet valtavan työn.



     Ybi Hannula (vas.) tarkkailee, kun Heikki Tanski asettelee valoja näyttelyyn. Kuva: Arja Kanerva

Näyttelytyöryhmä Ybi Hannulla; Ilppo Aaltonen, Outi Rämö ja Arja Kanerva suunnittelivat ensimmäisen taidenäyttelyn, jossa on esillä Asta Ranttilan, Aaro rauhalan, Outi Rämön ja Arja Kanervan teoksia.  Näyttelyn pääosassa onforssalainen kuvataiteilija Asta Ranttila (1930–2020), jonka suurikokoiset, värikkäät maalaukset hallitsevat avaraa näyttelytilaa. Ranttilan ekspresiiviset työt ovat saaneet vaikutteiota eri maiden kulttuureista. Maalausten lisäksi esillä on myös hänen keramiikkatöitään


                        


Asta Ranttilan suurikokoiset akryylimaalaukset hallitsevat näyttelytilaa. Kuva: Arja Kanerv


Taidenäyttely on avoinna 7.6.24–14.7.24 torstaista sunnuntaihin klo 11–17. Juhannusviikolla näyttely on suljettu, avoinna taas su 23.6.

Seuraava näyttely avautuu 18.7.24. Se on avoinna 18.7.–28.7.24 to-su klo 11–17. Elokuussa näyttely on avoinna klo 11–17 viikonloppuina 3.–4. 8. ja 10–11.8. sekä vielä neljänä päivänä 15.–18.8.24.

Näyttely rakentuu vanhoista Viksbergin alueen rakennuspiirustuksista vanhaa Forssaa paljon tutkineen tekstiilitaiteilija Ulla Nummikosken kokoelmasta. Tarkoitus on myös esitellä Wiksbergin kartanon entisen talousrakennuksen ja myös kartanon historiaa valokuvin ja tarinoin.. 

Kuulisimme mielellämme talousrakennuksessa joskus asuneiden ja paikkaa tuntevien kertomuksia, joista saisimme täydennystä talousrakennuksen monivaiheiseen historiaan. Myös valokuvat olisivat hyvin tervetulleita! Tietoja voi lähettää sähköpostilla yhdistyksen tiedottajalle Arja Kanervalle: erika.kanerva@gmail.com





 

 

   

sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Näyttelytila valmistuu


Wiksbergin Taidevintin näyttelytila valmistuu talon yläkerrassa.

Pöydät ja sermit rakennettiin vanhoista Forssa eläväksi ja kauniiksi -yhdistyksen joulutoripöydistä. Punaiset pöydät maalattiin talkoilla vaalean harmaiksi. Kaikkea mahdollista kierrätetään, Forssan elävien kuvien teatterin vanhat ovetkin ovat tulleet täällä uuteen käyttöön. Korkeaan tilaan mahtuvat myös suuret maalaukset.


                                    
                                  Vanhat pöydät kasattiin päällekkäin, ja niistä rakennettiin sermit.
                                   Kuva: ARJA KANERVA





                                                Maalaus käynnissä. Kuva: Outi Rämö




                                       Valmis! Kuva: ARJA KANERVA





            Näyttelytyöryhmä ja rakentajat suunnittelemassa näyttelytilaa. Kuvassa vasemmalta Petri                      Seppälä, Asko Vuorinen, Ilppo Aaltonen, Ybi Hannula ja Outi Rämö. Edessä Heikki Tanski.
            Kuva: Arja Kanerva




Alakertaan saatiin ovet

Talousrakennuksen alakertaan saatiin lahjoituksena uudet ovet, joita korjailtiin sopiviksi ja maalattiin talkoilla. Myös hieno keltainen maali saatiin lahjoituksena. 

Kaikkialla tehdään viimeistelytöitä. Pihalle metsikön suojaan on tulossa ulkokäymälä näyttelyvieraiden ja viljelijöiden käyttöön. Tukikonsertilla osin rahoitetut hätäpoistumistien portaat saatiin myös valmiiksi.

Näyttelystä tiedotetaan myös uusilla Wiksbergin taidevintti -Facebook-sivuilla.


                        
                          Hätäpoistumistien portaat. Kuva: Arja Kanerva



Asko Vuorinen ja Heikki Tanski korjaavat ovia sopiviksi. Kuva: Outi Rämö




                            Asko Vuorinen ja Heikki Tanski. Kuva: Outi Rämö




                          Ovet saivat keltaisen maalin. Kuva: Outi Rämö



tiistai 7. toukokuuta 2024

Portaikko sai kaiteet!


Wiksbergin kartanon talousrakennuksen yläkertaan kesäkuussa avautuva tila on saanut nimekseen Taidevintti. 

Taidevintti alkaa hiljalleen olla valmiina näyttelykuntoon. Näyttelytyöryhmä Ybi Hannula, Ilppo Aaltonen, Arja Kanerva ja Outi Rämö on käynyt jo tekemässä alustavia suunnitelmia kesän näyttelyjä varten. Ensimmäisessä näyttelyssä nähdään harvinaisia Asta Ranttilan suurikokoisia maalauksia, jotka muodostavat näyttelyn ytimen, mutta mukana on teoksia myös Outi Rämöltä, Aaro Rauhalalta ja Arja Kanervalta.

Taidevintille menevä portaikko sai uuden hienot kaiteet, kiitos Heikki Tanskin ja Asko Vuorisen!









torstai 14. maaliskuuta 2024

Kiitos tukikonserttiin osallistuneille!

 

Wiksbergin taidevintin toinen tukikonsertti järjestettiin Forssan Työväentalossa lauantaina 17.2. 24.



Zatopek. Kuva: Matti Rinne


Kristian Meurman. Kuva: Arja Kanerva




                                    Skeba & Anssi yhtyeineen. Kuva Ilppo Aaltonen

Matti Rinteen kokoamassa ohjelmassa esiintyivät Idols-kilpailija Kristian Meurman & Tapio Niemelä, forssalainen Zatopek, Ovimiehet plays The Doors ja Skeba & Anssi yhtyeineen.
Ravintola Pirtin Pidot Oy vastasi ravintolanpidosta.
Kiitos kaikille esiintyjille ja tukikonserttiin osallistuneille. Viime vuoden konsertin tuottoja käytettiin yläkerran hätäpoistumistien portaiden rakentamiseen, ja viimeistelyvaiheessa oleva taidevintti on tarkoitus avata kesällä, jolloin siellä järjestetään 2–3 kesänäyttelyä.

tiistai 16. tammikuuta 2024

TUKIKONSERTTI 17.2.24 FORSSAN TYÖVÄENTALOSSA!

 Wiksbergin kartanon viljelypalstat avaa kesänäyttelytilan 

 

 

Wiksbergin kartanon viljelypalstojen tavoite on, vuoden 2024 toimintasuunnitelman mukaan, avata tulevana kesänä kartanon entisen talousrakennuksen yläkerran näyttelytila, jonka nimeksi on tulossa Wiksbergin taidevintti. Seitsemän vuotta kestäneen kunnostustyön aikana on uusittu palanut katto, rakennettu uusi välipohja, korjattu yläkerran ikkunat, tehty uudet portaat yläkertaan ja asennettu ulkopuolinen hätäpoistumistie. Yläkerran näyttelytilaan kulkevien huoneiden seinät on savirapattu ja lattiat savivalettu vanhoja menetelmiä käyttäen. Tavoitteena on järjestää tilassa kolme kesänäyttelyä. 

    Tukea yhdistys on korjaustyöhön saanut Forssan kaupungilta, Hämeen ely-keskukselta, Museovirastolta, LounaPlussalta, Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistykseltä sekä useilta yksityisiltä yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä. Forssan ammatti-instituutin rakennusalan opiskelijat korjasivat välipohjan ja Tampereen yliopiston arkkitehtiopiskelijat rappasivat alakerran kolmen huoneen seinät ja valoivat lattiat.

 

Wiksbergin taidevintin tukikonsertti 

 

Näyttelytilan kuntoon saattamiseksi yhdistys järjestää, viime vuoden tapaan, Wiksbergin taidevintin tukikonsertin Forssan Työväentalossa lauantaina 17.2. klo 19 alkaen. Puuhamies Matti Rinteen kokoamassa ohjelmassa esiintyvät Tumppi Varonen, Idols-kilpailija Kristian Meurman & Tapio Niemelä, forssalainen Zatopek, Ovimiehet plays The Doors ja Skeba & Anssi. Liput ovat ennakkomyynnissä Kehystämö Thomssonilta 20 euroa ja ovelta 25 euroa.

   Wiksbergin kartanon viljelypalstojen puheenjohtajana jatkaa Ilppo Aaltonen, varapuheenjohtajana ja talkoovastaavana Heikki Tanski, sihteerinä Ilkka Palsa ja tiedottajana Arja Kanerva. Palstaviljelyvastaavina toimivat Suvi Nuutinen ja Asko Vuorinen. Lisäksi hallitukseen kuuluvat Hannu Rekunen, Outi Rämö ja Raili Tuovila.






        Skeba & Anssi





        

        Ovimiehet plays The Doors